—Hyv' iltaa, sanoi Hellmanni arasti.
—Hyvää iltaa, hyvää iltaa, vastasivat toiset ystävällisesti. Veli on hyvä ja käypi istumaan.
Epäilevästi mulkoillen vuoroin kumpaankin ja märkää partaansa sormillaan kampaillen istui Hellmanni tuolille sohvan viereen. Isäntä tarjosi tupakkaa ja totia, mutta hän ei kumpaakaan ottanut. Sitten jatkoivat kapteeni ja hänen vieraansa verkkaista keskusteluaan hyvistä ja huonoista säistä, lumipyryistä ja pakkasista, koettaen Hellmanniakin siihen vetää. Hänen täytyi siihen silloin tällöin ottaa osaa, saamatta omaa asiaansa esille. Vihdoin meni kapteeni pois huoneesta totivettä noutamaan ja silloin kääntyi Hellmanni vallesmannin puoleen.
—Minä kävin siellä teillä sen asian tähden … kyllä kai se on kapteeni puhunut?
—Ei, mikä asia se on?
—Se on tuo, joka tapahtui siellä pitäjäntuvalla … silloin … kyllähän sinä sen muistat…
Vallesmanni polttaa tupsutteli piippuaan koko ajan.
—Sekö?—Vai niin … mitäs siitä?
—Minä kun olen saanut manuun sen tähden … vaan ei anneta sen mennä oikeuden eteen…
—Mitä varten ei? Siellähän se ehkä parhaiten riita ratkeaa…