—Ei, ei anneta mennä … sovitaan pois hyvinä miehinä…
Yhä polttaa tuhutteli vallesmanni piippuaan eikä puhunut siihen mitään, niin että Hellmanni oli pakotettu vielä lisäämään:
—Ja kyllä minä maksan sopiaisiakin, jos niitä…
—Hm!—Ei se ole sillä hyvä … sinä haukuit minua pahasti, sinä sanoit minua roistoksi, juomariksi, huorintekijäksi…
—En minä huorintekijäksi sanonut…
—Etkö sanonut? vihastui jo vallesmanni, teetkö tyhjäksi, ettet sanonut? Kaikeksi siksi sinä haukuit ja vielä paljoa pahemmaksikin … sinä syljit silmillenikin minua, ruunun virkamiestä, istuvan oikeuden edessä…
—Enhän minä muuta kuin pudotin pikanellin lattialle … näinikään…
—Vai pudotit? Noin väänsit poskestasi etusormella ja lähetit minua kohti … onneksi meni se kuitenkin seinään eikä sattunut, mutta sitä ei oteta lukuun, ettei se sattunut, kunhan kerran tarkoitit. Yrityskin rangaistaan rikoslain mukaan—murhanyritys. Se sinun pitäisi tietää, etten minä siedä, etten minä siedä julkista pilkkaa tehtävän järjestyksen ja yleisen turvallisuuden ylläpitäjästä ja valvojasta! Tiedätkö sinä, mikä edesvastuu on semmoisesta?
—Kyllä minä sen tiedän … suuri siitä on edesvastuu … mutta se kun tapahtui minulta kiivaudessa enkä minä tiedä, mitä minä kiivaudessani teen…
—Se ei minua liikuta! Ratkaiskoon oikeus asian… Vallesmanni oli todellakin kiivastunut tapausta muistellessaan, ja vihaisesti käveli hän kahakäteen lattiata pitkin. Hellmanni käveli hänen perässään ja puhui aina käänteen kohdalla.