—Ei haukku haavaa tee. Ja hyvin ne sen ansaitsee. Jos minä olin haukkumassa, niin haukuin vielä enemmän.

—Panenko monta punttia näille pöydille kullekin … kaksiko?

—Pane kolme neljä … kuta enemmän panee, sitä enemmän menee … jos on vara ottaa, niin ottavat aina uuden ja heittävät entisen puoleksi poltettuna pois…

—No, johan minä olen monta kertaa sanonut, että sinä olet välistä viisaampi kuin minä … ei ole monella niin viisasta eukkoa kuin minulla.

Lihava emäntä nykäisi kylkeen piikaansa, iski hänelle silmää ja suhahti pilkallisesti:

—Puhuu, niinkuin hän se muka tässä kuitenkin … pyh!

Emännänhän olikin puoti ja kaikki, ja hänellä oli valta talossaan. Puotipojan oli hän toiseksi miehekseen ottanut ja yhä hän itse hallitsi ja vallitsi.

Mutta noin seitsemättä käydessä illalla alkoi ajaa vieraita pihaan. Vallesmanni tuli ensiksi niinkuin isäntä ainakin ja vastaanotti toiset. Tultuaan komensi hän lyhdyn porstuaan, käski asettaa lisää kynttilöitä pöydille ja ikkunoille, jotta osaisivat vieraat kohti tulla ja että näkyisi maantiellekin, että täällä on pidot niinkuin häät mitkäkin. Mitäs tyhjästä säästämisestä! Ei ole köyhä maksamassa!

—Käykää vieraat peremmä … astukaa vain sisään … ja heti pieni konjakkari kylmästä tultua … tuokaa sokeria ja kylmää vettä!… Kippis!—Tääll' on tupakkaa, sikareja ja paperosseja, kumpaa vain haluttaa … olkaa hyvät! kehoitteli vallesmanni tulevia ja vei vieraansa perälle.

Tohtori tuli, toi suuren mahan mukanaan. Tuli tuomari ja pani nenänsä torvena soimaan. Apteekkari hiipimällä niinikään saapui, hatustaan huolissaan, minnekä sen panisi, ja kun sai sille sijan ikkunalla kukkien takana, ryhtyi heti partaansa ja kauan sitä kampaili liivin taskussa säilytettävällä kammallaan … sen tehtyään vasta paperossin sytytti ja yhtyi muiden seuraan. Kapteeni löydyttäytyi hänkin suuressa sudennahkaturkissa, josta selvittyään astui peremmälle huonetta siistissä takissa, parta huolellisesti ajettuna, jälellä vain säännölliset viikset, ja kädessä oma piippu. Sitä mukaa sitten muut kaikki, niin lautamiehet kuin kirjurit, asianajajat, tuomarin sihteerit ja muutamia pitäjän rikkaimpia isäntiä.