—Se olisi minun mielestäni oikea ehdottoman raittiuden seura, jossa ei edes tupakoitaisikaan, sanoi hän sitten haukotellen.
—Kuinka niin? kivahti maisteri.
—Niin vain, kun kerran yhtä nautintoa vastaan asettuu, niin asettuisi myöskin toista.
—Tuo se on aina viimeinen keino raittiusseurojen vastustajilla … kun ei voida raittiuspyrintöjä muuten ahdistaa, niin se aina tuodaan, se aina tuodaan muka kumoamaan. Mutta sen minä sanon, että se on suorastaan lapsellista … lindrigast sagdt, niin se on suorastaan lapsellista … heh!
—Miksi sinä noin kiivastut?
—Enhän minä kiivastu … ei kannata kiivastua. Mutta sano sinä, ihan todellako vertaat väkijuomain nauttimista tupakanpolttoon?
—Ne ovat aivan yhtä tarpeettomia molemmat.
—Erotus on kuitenkin äärettömän suuri, hyvä veli, niin suuri, että … toinen on jotain aivan viatonta, jota vastoin toinen … ja huomaa se, kuinka erilaiset ovat seuraukset!
—Minä en arvostele intohimon suuruutta seurauksien mukaan niin paljon kuin sen mukaan, missä määrin ne pitävät ihmistä orjanaan…
—Jaa, jaa, niin … kyllä minä nuo mielipiteet tiedän, tiedän aivan hyvin … ne on niitä uudenaikaisia, niitä Björnsonien ja Ibsenien mielipiteitä … heh, heh! Mutta sen minä sanon … minä tiedän, tai en minä tiedä, mutta minä luulen, että ne herrat norjalaiset ja muut Strindbergit, että ne polttavat yhtä kaikki ja yhtä paljon kuin me täällä Suomessa … heh! heh!