Syntyi täydellinen epäjärjestys ja rumina pöydässä, kun kaikki nousivat ylös ja kaikki tahtoivat kätellä. Ja tuskin oli taas istuuduttu, kun kello jo soi kolmannen kerran ja laiva alkoi tehdä lähtöä. Juomia jäi joku määrä tähteeksi, vaikka niitä kilvan kaadettiin kurkuista alas. Ahneimmat hyppelivät laivasta maalle, kun se jo oli liikkeessä.
Eikä ollut taas salongissa muita jälellä kuin Antti ja Kalle ja tämän toveri.
—Ka, sinulla on totia, Antti! Eikö mekin, Nieminen, oteta totia?
—Minä en kiellä, en käske.
Bufettineiti tuli sisään, ja Kalle kohteli häntä kuin vanhaa tuttua. Hän kutsui hänet lähemmä, painoi kätensä hänen olkapäilleen, katseli häntä ujostelematta silmiin ja väitti, että neiti oli lihonnut.
—Herra katsoo väärin … kaikki muut sanovat, että minä olen laihtunut…
—Kuka sanoo?
—Hyvin moni sanoo … mitä herra tahtoo?—Ja neiti koetti irtautua.
—Moni sanoo, matki Kalle ja löi häntä keveästi poskelle.—Tuo kaksi lasia totia!
—Se on mainio pitämään karvansa tuo Lotten.