—Joko se meni myötyrinään?
—En tiedä, ei tuo ainakaan hyvästiään heittänyt. Vaan ilman meidän isäntää olisi koskessa se komea mies ja tavarat toisten takana.
Hetken päästä kuuluivat miehet tulevan takaisin, äänekkäästi haastellen, hyvällä tuulella, Shemeikalla selässään laukku, jonka vei tupaan.
—Eikö se mennytkään? kysyi Marja.
—Toiset menivät, mutta tämä vielä jäi.
—Mitä varten se jäi? Mahtoi mennä hänkin.
—Elä ole milläsikään. Se on hyvä mies. Sen täytyi jäädä tähän vielä huomeneen uusia kaupparenkejään odottamaan, sanoi. Ne tässä yhtyy ja tästä eroo toiset toisille reiteille, koskien alla. Ehkä laittavat vakituisen majapaikkansa tähän meille, ja minä sanoin: laittakaa vain. Kuule, se pitää kylvettää ja syöttää ja tehdä aittaan tila. Sitä pitää kohdella kuin pappia.
—Minkähän tähden tuota niin pitää, roikaletta?
—Maksoi hyvän hinnan, ei kopeekkaa tinkinyt niinkuin muut Venäjän miehet. On hupaisa ja mukava. Ryypynkin vaivoistani vielä antoi.
—Oliko makeata?