—Se! kiihoitti Marja.
—Sinulle, joka—joka—kun ei ole ketään semmoista kuin sinä—koko maailmassa.—Sinulle teki—uskalsi?
—Näkyi uskaltavan.
—Tekikö useinkin? karjaisi Juha.
Marja käännähti. Nyt häntä peloitti. Ei koskaan hän ollut nähnyt Juhaa semmoisena, niin kaameana, outona.
—Sano, tekikö usein?
—Ei,—eihän se, sanoi Marja hiljaa, kuin viihdytellen.
—Eikö saanut tehdyksi?
—Elä nyt semmoista kysy.
—Estitkö sen?