—Pannaan tämä tähän pöydälle … siksi aikaa kun väännän uudet vitsakset.
Marja näki hänen rientävän sateessa avopäin pirtin peräitse hakaan ja siellä veräjän vieressä ryhtyvän vääntämään kierteelle närettä, latvan vimmaisesti huojuessa.
Se ottaa omakseen Shemeikan lapsen, josta oma isä ei ollut tietävinään? Ja sille minä valehtelin ja sitä minä yhä vieläkin petän. Enkä minä enää saata sitä sille milloinkaan tunnustaa.—Hän hyökkäili edestakaisin … ovelle ja pois … ikkunaan ja pois…
Minä sanon sen sille sittenkin! Ja kun olen sanonut, juoksen koskeen.
Tai en sano mitään, vaan juoksen kuitenkin… Jako jätän heille lapsen?
Nytkö, kun Juha juuri lupasi ottaa sen omakseen?—En minä nyt voi … en
nyt vielä.
Illalla kuuli Marja Juhan sanovan Kaisalle:
—Huomenna lähdemme emännän kanssa rajan taa. Hoida sinä täällä sill'aikaa taloa.
—Hyvänen aika, minkä tähden?
—Emännältä jäi sinne pieni … ei saanut sitä yksin tuoduksi.
XVI.
Shemeikka loikoo lauteilla lehvien päällä, allaan hursti, ja Anja painelee häntä selkään ja hartioihin, hieroskellen ja hivutellen, huulilla onnekas hymy, silmissä ainaisen ihastuksen ilme… Voi, sinua, oma sorea poikani!