Ja Juha hyrähti ja naurahti, pyörähteli, tepasteli, pidättelihe, mutta kohta taas uudelleen hyrähti. Ja Shemeikka hyrähteli mukana matkien, Marjan kanssa silmät silmissä sitä nauraen.
—Se vielä solkea puuttuu.
—Anna solkikin, anna solkikin, jos on! kehoitti Juha.
—Onhan minulla jo solki, sanoi Marja.
—Vaskinenko—vai? kysyi Shemeikka.
—Jospahan minulla kultaisia.
—Vaski palttinan pitäjä, kulta silkkisen sitoja.
—Kultako? päivitteli Marja.
Juha näki, että sen teki sitä mieli. Teki kerran jotakin Marjankin mieli! Vaikka maksaisi hevosen hinnan, saakoon, mitä haluaa.
—Näytä solkiasi, näytä!