Juha istahti ja odotti. Yksi heistä hivuttelihe ihan viereen, silmät kiiluen nokisesta naamasta.
—Nyt, isäntä, olisi karhu kierroksessa.
—Kultatalja semmoinen, ettei ikänä ennen, lisäsi toinen. Ja jokaisella täysi kukkaro povellaan ja venheet tavaraa puolillaan.
—Ei heitä ole kuin kolme ja meitä on kuusi.
Juha käsitti jo asian.
—Annetaan olla niiden karhujen. Kiertäkää heidät talvella, missä kiertänette, niin on kelikin parempi ajaaksenne, jos sattuisi pääsemään pesästään kaikkoon.
—Ei pääse! Köysi kinttuihin ja toinen ranteisiin!—huiskis niinkuin ruissäkit venheen pohjaan—venhe rannasta irti ja anna mennä! Kosken syy, ei sitä kukaan kysy.
—Rannalla rahojaan lukivat,—tuli kolmas puhumaan.—Olisi se apaja!
—Ei ryssästä väliä, puhui taas ensimmäinen. Jospa mekin heitä kerran verotettaisiin.
—Kerranko vain olette sen tehneet? virkkoi Juha.