—Omanipahan menetän, minkä menetän. Mutta menee siinä silloin toisenkin pää.
Äiti näki ja kuuli, että Juha oli sen päättänyt eikä ollut pidätettävissä. Sille tielleen se jää—sen tähden, sen sikiön, sen venakon … nyt se menee, nyt se juoksee surman suuhun, nyt se menee…
—Mene vain! huusi hän seuraten Juhaa porstuaan, jonka ovesta Kaisa samalla livahti sisään,—Kaisa, kuulitko? Se lähtee Marjaa hakemaan. Mene vain, mutta et sinä sitä sieltä mukaasi saa, vaikka löytäisitkin!
—Mitä?
Juha oli pysähtynyt porstuan rappusille.
—Mitä sanot? ahdisti Juha lähemmäksi astuen.
—Älkää, emäntä … sanoi Kaisa silmänsä peittäen.
—Ei tule kutsuen kylältä kiimainen narttu!
—Voi, voi teitä, emäntä! vaikeroi Kaisa.
—Mielellään meni! huusi emäntä yhä enemmän raivostuen. Syliinsä heittäysi!