—Elä Shemeikka, elä, anna minun olla, pyytää Marja, mutta puristau samalla hänen kaulaansa ja irtauttaa siitä kätensä vasta, kun Shemeikka on laskenut hänet maahan, mättäälle, sammalen päälle. Mutta Shemeikka ei irtauta käsiään, Marjan vieressä polvillaan.
—Missä me ollaan? kysyy Marja silmänsä sulkien.
—Saaressa, sanoo Shemeikka vitkalleen… Kosken saaressa, toistaa hän.
Ja nyt sinä olet minun.
—En minä ole sinun … minä olen toisen.
—Sinä olet minun.
—Minkä tähden minä olisin sinun?
—Sentähden, että tahdot olla.
—Sinunko?
—Minun.
—Minä olen toisen … anna minun mennä…