—Olit toisen, kuiskaa Shemeikka silmissä ja äänessä riemua—olit toisen, Niin kauan kuin olit Ruotsissa, nyt olet Karjalassa.
—Karjalassako?—Miksi veit minut väkisin?
—Tulithan mielelläsi!
—Tulinko?
Eikä Marja tiennyt, oliko hän tullut, vai oliko hänet viety.
Koski lakkasi kohisemasta Marjan korvissa. Sitten se taas kohisi, mutta hyvin kaukana.
—Kanna minut koskeen, sanoo Marja.
—Lepää siinä, sanoo Shemeikka.
—Lepää sinäkin, pyytää Marja.—Elä mene.
Shemeikka kuitenkin irroittihe hänen syleilystään, ja silmä hymyili.