Yht'äkkiä hän, kun lehti tehtyään kierroksen pöydän ympäri taas rasahti hänen edessään, hypähti ylös.
—Hyvät herrat!—huusi hän ja hänen poskensa hehkuivat taas, hänen silmänsä paloivat.—Aikomukseni oli esittää isänmaan malja, tulin keskeytetyksi…
Hänen kätensä vapisivat, hänen huulensa värähtelivät. Ympärillä olijat, jotka olivat yhtä liikutetut kuin hänkin, olivat kohonneet ylös, laseihin ei kukaan tarttunut, kun ei hänkään sitä tehnyt.
—Minä puhuin roskaa!—huusi hän. Minä olin tyhmä! Minä olin lyhytnäköinen, kevytmielinen keltanokka! Ja te olitte yhtä tyhmiä kuin minäkin! Me tässä isänmaatakin muistamme, kun viina päähämme kihoaa! Me tässä itsekkään elämänilon samppanjamaljoja, kun vaara uhkaa! Häpeä meille! Pois samppanja! Pois punssit, konjakit ja liköörit—te vakoojat ja villitsijät piiritetyssä linnassa! Älköön märkääkään tulko tästä lähin huulieni yli! Pois!—alas siitä! Ulos!
Hän oli tarttunut pöytäliinaan, hän teki tempauksen kädellään, ja maahan menivät täydet samppanjalasit, maahan puolityhjät punssipullot, maahan menivät helisten liköörit ja konjakit.
—Nyt eläköön isänmaa! Eläköön taas entinen Suomi! Eläköön ankara äijä, joka peräpenkillä istuu!
Kaisaniemen seinien sisällä, vanhan kuuluisan Kaisaniemen ahtaiden seinien sisällä kajahti eläköönhuuto niin voimakas ja niin kiukkuinen, että tuntui kuin olisivat seinät laajenneet ja katto kohonnut.
1899.
HOVINEUVOKSETAR.
Kuvaus routavuosien alkuajoilta.