—Niin, niin, isänmaa, niin, isänmaa. Olen puhunut siitä mieheni kanssa, mutta hänellä on siitä omat mielipiteensä. Mekin saimme listan, mutta tässä ei nyt ole siitä kysymys. Minulla olisi tässä sata markkaa omia säästöjäni, joita voin käyttää kuinka tahdon. Ne ovat tässä pankkikirjassa ja minä tahtoisin antaa ne, mutta en tiedä, mutta te voitte varmaankin sanoa, mihin tarkoitukseen ne parhaiten…
Esitin hänelle listan, joka oli edessämme pöydällä.
—Siihen uuteen kansansivistysrahastoon … niin, onhan se, mutta kun mieheni … hän sanoo, että sillä on valtiollisen kiihoituksen leima … hänellä on nyt omat mielipiteensä … ja hänen asemansa…
—Jos ei hovineuvoksetar tahdo siinä muodossa, niin ehkä sopisi jollekin muulle seuralle.
—Sanokaa, mille muulle?
—Esimerkiksi Suomalaisen Kansakoulun Ystävälle.
—Ei—ei—
—Kenties sitten Kansanvalistusseuralle.
—Mutta eikös sekin ole semmoinen fennomaaninen…
—Sen johto ja hoito on kyllä suomenmielisten käsissä, mutta—