—Niin, tehkää se, tehkää se. Tässä se on.
Työnsin hänelle listan ja kehoitin häntä merkitsemään siihen nimensä ja antinsa ja eri sarakkeeseen, mihin tarkoitukseen rahat oli käytettävä.
—Se on tarpeetonta, sanoi hän.—Pyydän, että asia jää meidän keskeiseksemme. Mieheni on kieltänyt minua sekaantumasta mihinkään valtiolliseen agitatsioniin … hän on juuri pyytänyt eroa virastaan … se voisi ehkä tuottaa ikävyyksiä eläkkeen suhteen.
Lupasin viedä salaisuuden mukanani hautaan, ja kiitellen ja hyvästellen lähti rouva.
En tahdo ketään tuomita. Onhan »Luonnon kirja» mainio kirja, joskaan nyt ei juuri tähän tarpeeseen. Mutta hän oli tosissaan, rouva parka; hänessä näytti heränneen vilpitön harrastus tehdä jotakin isänmaan hyväksi. Kansassa on se jo aikoja sitten herännyt, ja hyvähän on, että se kerran herää näissä herroissakin. Toivokaamme, että toteutuu sananlasku: parempi myöhään kuin ei koskaan. Kun ei vain siihen jäisi, pahimmasta omantunnon moitteesta pääsemiseen. Kenties hovineuvoksetarkin sitten taas, kun mies on saanut eläkkeensä! Mutta kyllä minusta on sentään turvallista tietää, että meillä kansakoulun opettajilla on niin pienet eläkkeet, ettei niiden menettämisen pelon tarvitse estää meitä isänmaata pelkäämättä palvelemasta.—
Siskosi Hanna.»
KIUSAAJA.
(Hänen ylhäisyytensä yksityinen vastaanottohuone. Hänen ylhäisyytensä on aamutakissaan. Poliisimestari, entinen kaartinkapteeni, täydessä univormussaan, tulee sisään, pysähtyy ovensuuhun ja tervehtii sotilaallisesti. Hänen ylhäisyytensä menee teeskennellyn ystävällisesti. häntä vastaan.)
HÄNEN YLHÄISYYTENSÄ: Ahaa, Ivan Petrowitsch! käykää peremmä, käykää peremmä, rakas ystäväni! Vai niin, pankaa lakki tähän tuolille ja riisukaa miekkanne. Istukaa tähän sohvaan … ei mitään virallisuuksia … tahdoin puhua kanssanne niinkuin toverin kanssa … tehkää hyvin!
KAPTEENI: (panee pois lakkinsa ja miekkansa.) Niinkuin teidän ylhäisyytenne käskee.