HÄNEN YLHÄISYYTENSÄ: (yksin miettii hetken, yht'äkkiä hänelle selviää.) Ah, nyt tiedän! Hän ottaa tietysti lahjoja heidän salaisesta agitatsionirahastostaan!
1899.
VELJENI VIERAILLA MAILLA.
Minä näin sinut taas, Suomen maa, kun kaitaisena juovana kohosit meren reunasta, ja tervehdin ihastuneena laivan kannelta ulkoriuttojesi kallioita, joita ihanampia en tiedä olinpaikkoja lämpiminä lounastuulen päivinä, kun muistin, että—jäivät veljeni vieraille maille.
Näin sinun pääkaupunkisi sataman heleän kesäaamun autereessa yhtä eloisana kuin ennenkin laivoineen ja pursineen ja lepattelevine purjeineen—ja joka ikkuna tervehti minua, niinkuin olisi ollut omani, ja huulillani heräsi jo huudahdus, ettei ole vertaisesi minulle edes Venetsiakaan, kun muistin, että—ovat veljeni vierailla mailla.
Riensin kotia kohti järven rannalle, vihertävän niittyni niemeen, jossa ruohikko nuokkui ja kaisla kähisi ja laine loiski niinkuin ennenkin, ja aioin työntää venheeni vesille, kun muistin, että—jäivät veljeni vieraille maille.
Oli juhlivainen juhannus, kukkuivat käköset, linnut viserteli, kokot hulmusi, ja järvien takaa soi tutut laulut, ja täyttyi mieleni vanhoilla tunnelmilla, joiden valtaan taas aioin antautua, kun muistin, että—ovat veljeni vierailla mailla.
Teki mieleni tuttuun kotipuoleen, tahdoin nähdä Puijon ja halusin katsella Kallavettä ja entistä kotia ja isäni asuntoa, missä parhaat päiväni olin elänyt ja toiminut ja toivonut yhdessä omieni kanssa— mutta mitä minä nyt siellä, kun—jäivät veljeni vieraille maille.
Hain seuraa, etsin ystäviä, koetin tuttavieni tykönä turhaan unohtaa, että—ovat veljeni vierailla mailla.
Enkä ymmärrä minä, että päivä voi purjeita valaista ja laine lepattaa ja linnut laulaa ja käki kukkua—ja ihmiset iloita ja nuoret nauraa ja vanhat askareissaan viihtyä, vaikka—ovat veljemme vierailla mailla.