Sillä eiväthän ne ole vain minun veljeni, jotka ovat vierailla mailla.
Keväällä 1904.
KANSAN TUOMIOITA.
Juhlallinen on kansan tuomion julistus:
Hämärässä yössä seisovat he syytettyjen parvekkeella, kansan vartiomiesten välissä, joilla on kädessään kynttilät kuin peitset. Alhaalla pimeydessä seisoo satatuhantinen tuomarijoukko, joka sadallatuhannella suulla niinkuin yhdellä suulla lausuu tuon yhden ainoan sanan, tuon tyynen, peruuttamattoman: »Pois!»
* * * * *
Sattuva on kansan tuomio, ja nopea on sen täytäntöönpano. Ei kysy se muotoja, ei tiedä se vanhoista, virallisista lakitavoista:
»Sinä, joka heidän kaupungistansa karkoitit outoja vesiä soutamaan meidän parhaat poikamme, käy nyt itse soutamaan syksyisiä salmia, lähde nyt itse tutisemaan likaisia teitä.»—Eikä anna kansa hänelle aikaa asiainsa järjestämiseen, niinkuin ei hänkään antanut. Pakolaisena ja peläten kurjaa henkeänsä, jota ei kukaan tahdo häneltä ottaa, vavisten viluisessa yössä harhailee hän sinne tänne talottomia taipaleita, joita ennen valjakon vetämänä selkäkenoherrana ylpeästi ajeli.
E IL TRADITORE DELLA PATRIA.
Käyskelimme Pistoian kaupungin katuja, pistäytyen tuon tuostakin kirkkoihin, tähystellen sieltä tultuamme vanhoja palatseja ja pysähtyen helteeltä suojaa etsien holvien alle ihailemaan torneja, huippuja, päätyjä ja pilareita; silloin tällöin teki katse kaaren ylös Toskanan vuorien huipuille ja rinteille.