Kuski raapi korvallistaan.
—Läpi Suomen … helkkari…
—Parasta taitaa olla, kun käännytte takaisin tai odotatte täällä kesään … kesä kuitenkin tulee, ennen kuin on kaikki kujat luotu, jos ne luotaisiinkin…
—Ei sovi kääntyä eikä odottaa! Nyt juuri täytyy meidän päästä!
—Ka, pääseehän siitä … tasainen on taival… eivät kivet kolaja … ei muuta kuin vähän upottaa…
—Vai läpi Suomen! jahkaili kuski. Yhtä umpea Lappiin asti … eikä kuin yhä pahenee… Saamari sentään!
—Onko teillä sitten määrä minne joutua, vai mitä varten se oikein on lähtenyt?
—Annahan kätesi, hyvä mies, että pääsen pystyyn!—Kas niin, vetäiskää samalla maantielle! Vot! Hyvä on! Puhhuh!—Määräkö? Vieläkös! Ylpeillessään se vain lähti … Suomen herrat aina kehuvat hevosiaan ja rekiään. Tämä kun on aina elänyt siinä luulossa, että hänellä on ne pelit paremmat kuin missään muualla, niin suuttui ja lähti näyttämään omiaan.—»Kyllä minä opetan kehumaan!» sanoi.—»Näytetään tsuhnoille!» sanoi. Ja nyt kun kuuli lunta tulleen…
—Sitä tuli jo vähän liiaksikin!
—Eihän niillä näillä, tietäähän sen, täällä mihinkään pääse, uppoavat joka askelella…