—Kahdeksan jänistä kahdessa tunnissa! puhuivat herrat. Tulos ei ole huono. Meidän on tultava tänne joka vuosi. Mutta on se vähän vanhanaikainen tämä metsästyspaviljonki!
—Se on revittävä ja sijaan rakennettava uusi, sanoi vouti mahtavasti.
En ole joutanut tästä asiasta ennemmin huolta pitämään.
Ukko ei malttanut enää olla vaiti.
—Tätä ei revitä, sanoi hän astuen esiin.
—Sinäkö sen kiellät?
—En minä, vaan vanha parooni. Tämä tupa on oma rakentamani, ja minulla on lupa sen päälle, että saan siinä asua kuolinpäivääni.
—Minä teen tällä maalla mitä tahdon. Ettet kuitenkaan tulisi mitään kärsimään, annan sinulle luvan asua uudessa paviljongissa … ja se on jo enemmän kuin ansaitset. Jos et siihen tyydy, saat mennä tiehesi.
—En tyydy! Enkä mene tiehenikään.
—Häädämmekö hänet heti? kysyi se sotilaspukuun puettu mies.—Pontus!
Yksi herrain suurista koirista kohotti jo päätään ja murahti.