Tiestä otti ensiksi puhuakseen, niinkuin on matkamiesten tapana tehdä. Kiitosta odottivat ukkoset kukin tieosastaan, sillä parastaan olivat panneet sitä tehdessään ja monet hiekkakuormat siihen vetäneet helteisinä kesäpäivinä, kun muut työt kiirehtivät. Mutta moitetta saivat.
—Tie, jota tänne tulin, on liian pitkä,—sanoi ensi sanakseen. Kauan olette saaneet elää täällä valtoinenne liian pitkäin taipalien takana. Näyttää siltä, kuin olisitte tahallanne sitä koukeroittelemalla ja kaartelemalla pidentäneet. Ensi töiksenne panen teidät tätä tietä oikomaan ja lyhentämään. Parooninkin tahto on, että tämä Korpelan rajakulma on saatettava suorempaan yhteyteen Peltolan rintamaitten kanssa.
Kun eivät ukot siihen mitään virkkaneet, jatkoi pehtori:
—Peltolan mailla ei ole, niinkuin sen tiedätte, mäkiä eikä notkoja, vaan on kaikki tasaista ja kaunista maisemaa, ja sentähden tahdon minä, että mäet täälläkin tasoitetaan ja notkot nostetaan. Tämä on yhtä maata emätalon kanssa, ja maidenkin tulee siis olla yhtäläiset.
—Mäet ja notkot…—jupisivat ukot korvallisiaan koskettaen, mutta eivät ehtineet sen edemmä, kun pehtori, kääntyen lampuotien ja torpparien puoleen, puhui heille näin:
—Jo kauan on kuulunut valituksia siitä, että te elätte täällä kuin perintötiloillanne ja viljelette maitanne kuin omianne. Mutta teidän tulee muistaa, että tämä talo kaikkine kiinteimineen ja irtaimineen, kaikkine kuivineen ja märkineen on emätaloon erottamattomasti yhdistetty ja että teidän sentähden tulee rakastaa pääpaikan äärettömiä aloja yhtä lämpimästi kuin tämän syrjätilan pellontilkareita—jota valitettavasti ette tähän saakka ole tehneet. Tehdäkseni sen teille mahdolliseksi ja istuttaakseni teihin oikeata käsitystä asemastanne aion minä ottaa kontrahtinne tarkastuksen alaiseksi ja poistaa niistä kaikki ne kohdat, jotka ovat ristiriidassa emätalon etujen ja sen arvon kanssa.
Käski hän nyt tallirengin ja työvoutien ja muonamiesten astua esiin ja kysyi heiltä kultakin heidän nimeään.
Tallirenki, joka samalla toimitti kuskin virkaa ja oli tottunut herroja haastattelemaan, uskalsi nyt ensimmäiseksi avata suunsa ja sanoa talon puolesta pehtorin tervetulleeksi uuteen toimeensa, lausuen samalla sen toivomuksen, ettei herra, hänen rattaillaan istuessaan, aivan liiaksi talon hevosia rasittaisi, vaan että hän, opittuaan täkäläisiä teitä ja taipalia oikein tuntemaan, suvaitsisi ajaa maassa maan tavalla, kesällä kiviä ja kantoja vältellen ja talvella syviä kinoksia.
Mutta siihen vastata kivahti pehtori, että hän ajaa niinkuin on aina tottunut ajamaan, ja että ne hänen tietensä ovat vain kuskit ja tallirengit, jotka tahtovat uskotella, että täällä on toisella tavoin ajettava kuin emätilan teillä. Siitä luulosta tahtoi hän tehdä pikaisen lopun.
Sen sanottuaan käänsi hän nolatulle kuskille selkänsä ja kävi puhuttelemaan muita palvelijoitaan, sanoen heille kullekin mieleen pantavan sanan.