—Kas niin! Tiesinhän sen! Ne ovat tarkkanäköisiä poikia! Näkeehän sitä, kun vain tahtoo nähdä! Me tässä jo aivan pelättiin, etteivät ehkä näekään, että luulevat, ettei lippuja enää laitetakaan ja rupeavat meitä moittimaan.—Näkeekö vanhainkin silmät sen, minkä nuorten silmät jo ovat nähneet?—Näkeekö Pekka? Panee lasit nenälle, jos ei ilman näe…
—Näkeehän tuon toki lasittakin tuommoisen, joka yli taivaan hulmuaa, sanoi totinen ääni.
Yleisö räjähti nauramaan, nyt se alkoi ymmärtää.
—Oikein sanottu, Pekka! »joka yli taivaan hulmuaa.» Niin se juuri tekeekin! Luulitte, ettei meillä olekaan lippua, ja nyt on meillä lippu, joka yli taivaan hulmuaa. Se se vasta lippu on! Nyt kai jo kaikki muutkin sen näkevät? Näkevätkö kaikki?
—Kaikki näkevät! vastasi kansa yhteen ääneen.
—Näkyykö se sinne taammaksikin?
—Näkyy!—Näkyy!—Hyvästi näkyy!
—Näkyyhän se—iso, taivaan kokoinen lippu! Mutta voitteko myöskin erottaa, mitä siihen on kirjoitettu? Siihen on kirjoitettukin jotakin siniselle puolelle.
—»Eläköön valo ja valistus!» huusivat nyt yht'äkkiä yhteen ääneen yhdestä ryhmästä ne nuoret miehet, jotka eilen olivat olleet tankoa pystyttämässä.
—Aivan oikein! »Eläköön valo ja valistus!» Niin siinä seisoo … jokainenhan sen näkee.—Entäpä toisella puolella? On siinä jotakin toisellakin puolella, valkoisella pohjalla…