Ei ole teissä oman hampaanne purijoita! Velttoleukaisia, laimeasilmäisiä olette! Toisenlaisia miehiä tämän talon hoitoon tarvitaan. Lähtekää vain, hyvin joudatte!
Mutta sen sanon, ettette saa penniäkään matkarahaksi, eikä teidän tarvitse penniäkään tänne lähettää. Eikä ole tarvis kuoltuani tulla perinnönkään jaolle. Otan tuon torppari Matin taloni hoitajaksi!
Ukko lopetti, nousi ylös ja meni porstuanpohjakamariinsa levolle.
Pojat eivät mitään virkkaneet, istuivat hetken aikaa kumarassa, kyynärpäät polvia vasten, ja poistuivat yksitellen tuvasta. Aikansa pihamaalla seisoskeltuaan ja järvelle päin tuijotettuaan vetäytyivät he sitten mietteissään kukin aittaansa maata.
Huomenna varhain olivat nuoret miehet taas tavallisissa askareissaan, mikä vaolla, mikä ojalla, mikä niityllä—eikä kukaan heistä enää puhunut Amerikkaan lähdöstä.
1899.
VALTIOLLINEN ITSEMURHA.
Kirkkovenhe oli juuri lähtemässä Kuopion kaupungin rannasta, kun näin siihen astuvan miehen, jota en olisi luullut näillä tienoin enkä ainakaan tässä ympäristössä tapaavani. Odottamaton tulija oli valtioneuvos Tengman, erään suurimman keskusvirastomme päälliköitä ja tunnettu sekä suomenkieltä täysin taitamattomaksi että myöskin pinttyneeksi ruotsinmieliseksi. Semmoiset korkeat herrat eivät juuri kernaasti suuntaa kesäistä kulkuaan Savon vesille, vaan viettävät virkalomansa joko jossakin koti- tai ulkomaan kylpylaitoksessa tai saaristohuvilassaan. Asuessani alkukesästä Helsingin saaristossa olinkin usein tavannut hänet pienessä saaristolaivassa, matkalla virastoonsa. Mitä hän nyt täällä teki, savolaisessa kirkkovenheessä, joka oli matkalla kaukaiseen, selkien takaiseen kylään, sitä en voinut käsittää…
Hän istuutui laudalle lähelle kokkatuhtoa, ja minä istuin erään nuoren ylioppilaan kanssa, jonka isä oli venheen perämies ja sen omistaja, perätuhdolle soutamaan.
—Mitä ihmettä se tuo valtioneuvos täällä tekee? Minnekä se on menossa? kysyin, kun olimme lähteneet liikkeelle.