—Entäs teille ruotsalaiset? Mehän emme vastusta ehdotustanne, tahdomme sitä vain laajentaa. Annamme kunnan itsensä päättää.
—Tämä ei ole muuta kuin niitä tavallisia vehkeitänne, verukkeitanne.
—Panen vastalauseeni sellaista puhetta vastaan!
—Sopiihan panna—ja haukkua meitä taas »Uudessa Suomettaressa» ja
»Matti Meikäläisessä».
—Ja teidän »Nya Pressenissä» ja »Fyrenissä».
Ja myrsky oli puhjennut, tuo tavallinen rajuilma, jota ilman ei mistään asiasta selvitty. Sekä parooni että professori alkoivat puhua yht'aikaa, ja heidän puoluelaisensa tekivät samoin. Sanoja ei enää hillitty, syytöksiä ei säästetty:
—Te tahdotte estää meitä antamasta opetusta äidinkielellä lapsillemme!
Te tahdotte pakottaa heitä vieraskielisiin kouluihin!
—Te tahdotte koulujen varjolla ajaa omia suomalaistamispyyteitänne! Te tahdotte harjoittaa vähemmistön sortoa!
Puheenjohtaja ei voinut saada aikaan järjestystä, ja kokous täytyi hetkeksi keskeyttää.
Yhä riidellen ja väitellen joutuivat parooni ja professori kunnanhuoneen kamariin. Siellä oli juuri vastatullut posti pöydällä. Molemmat ottivat lehtensä ja alkoivat silmäillä niitä. Yht'äkkiä huudahtivat he melkein yhteen ääneen: