—Armollinen jul … kaksi … viidenneltätoista päivältä … Mitä tämä on?
—Mitä tämä on? kysyivät he vielä uudelleen toisiltaan, mutta ei kumpikaan osannut vastausta antaa.
Porstuasta ja tuvasta kuului yhä vain kiihtyvää väittelyä ja melua.
—Tässä on kirjoitus, jossa kehoitetaan puolueita sopuun ja yksimielisyyteen, sanoi professori hetken kuluttua.
—Täällä on myöskin semmoinen kirjoitus, virkkoi parooni.
He vaihtoivat lehtiä ja lukivat. Heittivät pois ja lukivat vielä uudelleen.
Panivat kumpainenkin tupakan—kävelivät, istuutuivat, nousivat ylös— huomasivat sikariensa sammuneen ja tarjosivat kumpainenkin tulta toisilleen ja kiittivät kohteliaasti, mutta eivät vielä mitään virkkaneet.
—Nyt hänen täytynee luopua ehdotuksestaan, ajatteli parooni.
—Nyt ei hän enää voine vastustaa, ajatteli professori.
—Mutta jos hän ei luovu … jatkoi parooni ajatustensa juoksua,— pitääkö minun sitä yhä vastustaa?