—Asialla on kiire. Pirtin nurkka palaa!
Katselivat heitä kummissaan kunnan ukot, kun näkivät paroonin ja professorin yhdessä astuvan kokoushuoneeseen, menevän samalle puolelle pirttiä ja istuvan toistensa viereen penkille—ennen aina toinen toiselle puolen tupaa. He olivat vakavan ja totisen näköisiä, paroonin kasvot liikutuksesta värähdellen ja professori omituisesti silmiään räpytellen.
—Herra puheenjohtaja! sanoi parooni, ja samassa vallitsi pirtissä haudan hiljaisuus.
Kun parooni oli vapisevalla äänellä lukenut sanomalehdestä sen, mitä siinä seisoi, ja professori muutamin liikutetuin sanoin selittänyt, mitä se merkitsi, pyysi parooni uudelleen puheenvuoroa ja ilmoitti, että hän tarkemmin mietittyään ehdotusta suomalaisen kansakoulun perustamisesta Alilan kylään … ja mitä muuten tapahtunut oli … tahtoi kaikin puolin kannattaa asiaa … kehoittaen muitakin tekemään samoin.
Ei kukaan virkkanut mitään.
—Onko se koko kunnan mielipide? kysyi esimies.
—On … hyvä on.
—Sanokaa korkealla äänellä: hyvä on! ehdotti esimies.
—Hyvä on! jyrähti nyt melkein kiukkuinen huuto pirtin joka nurkasta.
—Herra puheenjohtaja, kuului professorin ääni.—Ehdottaisin, että ensi kokouksessa otettaisiin valmistettavaksi kysymys ruotsinkielisen kansakoulun perustamisesta Ylilän kylään … sillä niinkuin asiat nyt ovat…