—En juuri tätä edemmä.
Oli niinkuin ei tämä tapaaminen olisi ollut kumpaisellekaan oikein tervetullut. Lauri ajatteli: nyt hän ehkä jää tänne.—Antero ajatteli: hän ei ehkä tulekaan kotiinsa, ja kuinka voin minäkään sitten sinne mennä?
Ukko tuli takaisin tuvasta.
—Sinä tahdot lahjoa minua, enkä minä olekaan semmoinen egoisti, etten sallisi sen tapahtua. Sano siis asiasi, tai kyllä minä arvaan sen sanomattakin. Hedda on kyllä täällä, tuolla Ottolassa. Minua kiellettiin tosin sitä ilmaisemasta, mutta on periaatteitani vastaan olla toisen rakkauden aarteita vartioiva lohikäärme. Mene vain sinne, sieltä hänet lempesi löydät.
Lauri oli punastunut ja joutunut hiukan hämilleen.
—Tuosta menee tie saaren toiseen päähän. Katsos, minä en ole mikään lohikäärme, ja saa Pyhä Yrjänä kernaasti ottaa Andromedansa, mistä löytää.—Syö, poika, ja ryyppää viinaa päälle! Tätä konjakkia en sinulle tarjoo. Minä säästän sen semmoiseen hetkeen, kun minulle tulee oikein kova sielun hätä ja synnin tuska enkä minä löydä lohdutusta jumalansanastakaan.—Kuule, mitä sinun tarvitsi haukkua pietistejä?
—Täytyihän kerran koroittaa äänensä—
—Ja sinä oikein saarnasit?
—Tietysti.
—Koko viikon kirjoitit?