—Kadotit konseptisi, hätäännyit, hämmennyit…
—Mistä te sen tiedätte?
—Näenhän sen jo silmistäsi. Olisi voinut sanoa sen a priori, että kun sellainen keltanokka kuin sinä käy tuomitsemaan ja mestaroimaan vanhoja kokeneita hengen miehiä, siitä täytyy tulla pannukakku. Sano, eikö ne kohautelleet sinulle säälivästi olkapäitään ja sitten kääntäneet selkänsä? Eikö sinulla ollut tunnetta siitä, että teit jotain hirmuisen typerää ja lapsellista?
—Setä rakentaa riitaa niinkuin tavallista, mutta minä en välitä, sanoittepa nyt mitä tahansa.
—Ka, elä suutu…
Lauri ei vastannut mitään, vaan lähti ensin rantaan ja katosi sitten metsään.
—Suuttui, vaan suuttukoon. On siinäkin papin alku. Pyhänä saarnaa kirkossa ja viikolla juoksee piikatyttöjen perässä.
—Mutta hän rakastaa Heddaa.
Ukko heltyi, ja hänelle kihahti vesi silmään…
—Olet oikeassa. On hävytöntä minulta haukkua häntä sen tähden. Siinä on nyt vain se, että siitä ei sittenkään mahda tulla mitään. Ei hänessä ole miestä naimaan tyttöä vasten vanhempainsa tahtoa. Jos tässä maailmassa kerrankaan näkisi yhden ainoankaan esimerkin jostain uskaliaasta ja suuresta!—Minnekä se nyt meni? Suuttuiko se todellakin?—Nyt minä lähden vesille.