—Ja minä myös, sanoi Kaarina, ääni lämpimästi värähtäen. Tänne, tänne, pankaa turkkinne tänne!
—Pappa tulee…!
Lauri seisoi sukkasillaan isänsä edessä, joka oli vetänyt ylleen pitkän virkatakkinsa. Hän tervehti ensin Anteroa, virallisesti ja kylmästi, eikä ollut ensin huomaavinaankaan Lauria, mutta ojensi sitten kuitenkin hänellekin kätensä.
—Jahah, vai niin, siinä sitä nyt siis ollaan…
—Niin, tässähän sitä ollaan… Seistiin ja katsottiin…
—Minnekä sinä, Naimi, sait minun kenkäni?
Naimi uskalsi nauraa vain lyhyen naurun, vaikka oli sen pidätyksestä pakahtumaisillaan.
Musti hyökkäsi samalla sisään ovesta, jonka kyytimies avasi kantaessaan sisään tavaroita. Koira lensi Laurin rintaa vastaan, nuolaisi hänen kasvojaan ja pieksi hännällään tuoleja ja pöydän jalkoja, hyppien toisesta toiseen.
—Mars! Huuti! Ulos siitä!
Rovasti tarttui koiraansa kaulanauhaan ja sai sen suurella vaivalla kiskaistuksi ensin kamariinsa ja sitten sitä tietä ulos. Hän jäi itsekin sille tielleen.