Oton täytyi tehdä sedälleen mieliksi, ja nauraen meni hän noutamaan pulloa kamarista. Antero aikoi ruveta kertomaan.

—Ei, ei, elä vielä, odota, tehdään totit ja sitten vasta.

Hämärti jo, ukko teki tulen takkaan, laitettiin lasit, ja nyt sai
Antero kertoa.

—No, niin sitä pitää! Vai niin sanoitte? Sanoitteko todellakin? Suoraan vasten naamaa istuvalle areopagille! Ja Laurikin? Onpahan siinä pojassa sittenkin jotain.

—Ei ole, sanoi Otto päättävästi.

—Se nyt on eri asia se, mutta tämä oli nyt sentään hyvin tehty. Katsos teitä kanaljoita! Se käy niinkuin pitääkin. Alku on hyvä kaikki. Maljasi nyt taas! Ja ikkunoitakin särettiin? Sehän jo vähän haiskahtaa niinkuin revolutsionille. Muistitteko laulaa edes marseljeesia?— Jassoo, Snellman ei hyväksynyt. Niin on aina. Aatteen antajat kieltävät aina toimijain johtopäätökset.—Ja eikö niin, että teidät muutamat uhrattiin ja muut luikkivat tiehensä? Tietysti. Siinä tunnen taas Suomen kansan. Se on, niinkuin pitääkin olla, aivan niinkuin Arwidssoninkin aikana. Kun toiset taistelee, niin toiset jo rauhaa hieroo. Kuinka voisikaan olla mitään yhteistunnetta, mitään solidaarisuutta, vaikka asia olisi kuinkakin yhteinen!

Siitä tuli hauska ilta, ei ollut juomaa niin paljon, että ukko olisi päihtynyt, tuli vain hyvälle tuulelle. Puhuttiin muustakin, mutta palattiin aina pääasiaan.

—Se on koston päivä, joka on koittanut, intoili ukko. Se on ensimmäinen kivi, joka on muurista maahan rapissut. Eläköön vapaus! Siitä päästä asia on aloitettava! Se jesuiitta Hartman, semmoinen se oli jo nuorena miehenä ollessaan, kyllä minä sen tunsin. Karkoitelkoot vaan, pankoot vaan repressalioita toimeen. Se vain yllyttää uusiin ponnistuksiin. Se vain yllyttää ja kiihoittaa. Ei se mitään, mitä siitä seuraa. Joutukoon vaan vaaraan yliopisto ja maa! Aina on jotain vaarassa, kun jotain vastaan hyökätään.—Se oli hyvä sekin, että Saima lakkautettiin.

—Hyväkö?

—Jos ne eivät olisi sitä tehneet, niin olisi se merkinnyt, että se ei ole mitään saanut aikaan ja ettei sitä tarvitse pelätä. Nyt tulevat kaikki ihmiset lukemaan Saiman vanhoja vuosikertoja. Hyvä kaikki!