—No se hyvä, että edes sen tunnustat.
—Mutta minä tahtoisin, että te minulle tien neuvoisitte.
—Vai minä neuvomaan, äsähti Paavo. Luuletko sinä, että minulla on taivaanvaltakunnan avaimet vyölläni heilumassa? Vai niin helpolla, että toisen antamilla avaimilla? Eipä vähän!
—Olen elänyt huonosti ja tahtoisin tietää, kuinka minun on elämiseni parannettava.
—Vai parannettava—sinun? Ei se parannus sinulta itseltäsi milloinkaan synny. Helvettiin sillä passilla pääset.
Ja jättäen Laurin siihen kääntyi hän Anteron puoleen:
—Entäs tämä toinen? Mikäs sinulla on hätänä? Kenenkäs selässä sinä tahdot taivaaseen ajaa? Luulet kai jo hyväkin ritari ja rakuuna olevasi?
Rajalainen oli heitä matkalla neuvonut, ettei heidän pitäisi paheta, vaikka se kuinkakin tylysti heitä alussa kohtelisi, mutta tämä alkoi jo olla liikaa. Antero koetti kuitenkin voittaa itsensä ja alkoi hiljaisesti ja tyynesti kertoa, kuinka heräys oli hänessä tapahtunut kuin ihmeen kautta, kuinka valkeus oli hänelle välähtänyt, kuinka hän oli varmasti ja selvästi tuntenut Jumalan häntä kutsuneen, miten ennen oli turhaan etsinyt sisältöä elämälleen sitä löytämättä, mutta nyt saanut rauhan tunnossaan ja uuden tarkoituksen toimilleen. Ei koskaan ollut hän sellaista sisällistä riemua tuntenut ja sellaista voimaa päästä kaikista kiusauksista—ja sellaista uskallusta pyrkiä yhteyteen Jumalan kanssa.
Ilme ukon kasvoilla oli vaihdellut. Hän oli koettanut olla ivallinen, mutta välistä oli hellyys ja niinkuin liikutuskin hänen kasvoillaan värähtänyt. Kun Antero oli lopettanut, alkoi hän puhua:
—Näyt tehneen itsellesi vapahtajan omasta itsestäsi etkä taida enää muuta vapahtajaa tarvitakaan. Katselet omaa kuvaasi oman vanhurskautesi peilissä. Pyrit oman rakentamasi pyhyyden harjalta hyppäämään suoraan taivaaseen. En tiedä Jumalan tarkoituksia kanssasi, mutta sen tiedän, että jos ei Jumala jo ole hylännyt sinua ja niine hyvinesi iankaikkiseen kadotukseen tuominnut, niin täytynee hänen näyttääkseen sinulle, millainen olet, ja ennenkuin sinusta oikein puhtaan saa, ryvettää sinut semmoisessa rapakossa, ettet sieltä noustuasi omia kasvojasi tunne. Vasta sitten kun ne sen näköisinä omiksesi tunnet ja omistat, ja polvillasi rukoillen ja hädässäsi huutaen pyydät ja anot itsellesi parempaa puhdistajaa ja häneltä saunan saat, voit alkaa itsessäsi Jumalan ihmetöitä ihmetellä. Vai tämä tuntee jo itsessään voimaa päästä kiusauksistaan ja uskallusta ruveta yhteisiin töihin Jumalan kanssa. Eipä olekaan miehellä vähät luulot itsestään.