—Ei, ei, minä en tahdo enää tanssia … en koskaan enää!
—Et koskaan? Etkö koskaan enää! Sinä ymmärrät minut, Naimi, sinä hyväksyt minut! Sano vielä kerran se! Sano isällesi, äidillesi, sulhasellesi, näille kaikille!
Mutta silloin pääsi Naimilta itku, ja hän juoksi pois. Itku tarttui muutamiin muihinkin naisiin. Lauri näytti hätkähtävän, mutta voitti itsensä ja ojentautuen täyteen pituuteensa huusi taas:
—Rauhoittukaa siellä, enhän minä mitään, kuulkaa minua hetkinen vain, antakaa, minun sanoa vain pari sanaa!
—Sinun ei tarvitse mitään sanoa.
—Sinä olet käyttäytynyt niinkuin … niinkuin…
—Mene pois!
—Tottele isääsi! huusi Robert käyden häntä takin rintaan.
Lauri työnsi hänet luotaan.
—Minulla on jotain sanomista, ja minun täytyy saada se sanoa!