—Minä en ihmettele ollenkaan. On tultu siihen, mihin piti tultaman.
Kun hedelmät ovat kypsyneet, niin ne putoavat—päähän.
—Mennään, tytöt. Me menemme niin huomiota herättämättä kuin suinkin.
Eihän täällä näykään ketään talonväkeä… Pauvre Selma!
Rovasti koetteli kiellellä herroja vielä jäämään, mutta ei saanut sitä tehdyksi tarpeeksi tarmokkaasti.
—Poisko? Mitä varten? Eihän nyt toki.—Suokaa nyt anteeksi, hyvät ystävät…
—No, ei se mitään … onhan nyt jo muutenkin aika…
—Mutta eihän nyt kesken kaiken … ei suinkaan … nyt olisi tässä vasta oikein aloitettu.
—Jaa, kyllä, mutta ehkä me nyt sentään…
—Pankaa nyt tupakka … maistakaahan … täyttäkää lasinne, hyvät herrat… Elkäämme välittäkö…
Mutta samalla hän antoi toisen toisensa perästä ottaa häntä kädestä ja tapasi hetken kuluttua itsensä kahden kesken Hartmanin kanssa. Kaikki vieraat olivat menneet.
—Siinä nyt ollaan. Siinä se nyt on.—