Rovasti meni ruustinnan luo. Naimi riensi ulos. Porstuassa tuli häntä vastaan Antero heittämään hyvästiä.
—En tahtoisi, että syyttäisitte minua siitä, mitä täällä on tapahtunut…
Naimi ei vastannut. Antero ei saanut selville, mitä hän ajatteli.
—Lauri ei tehnyt oikein, minä koetin häntä siitä estää, mutta en voinut… Saanko jättää tämän pienen muiston?
Hän pisti Naimin käteen paperin.
—Mikä se on?
—Eläkää onnellisena … elkääkä … elkääkä unohtako Jumalaa…
Hän lähti kiirehtien pois.
Naimi avasi paperin ja luki sen samassa:
Sua muistan, sua kiitän.