—Mennään sinne, puhutaan niille! Selitetään, sanotaan … mennään nyt heti paikalla!
Hän oli saavuttanut Robertin, ja Lauri oli saavuttanut heidät.
—Jätetään se asia Helanderille. Hän kyllä siitä huolen pitää, sanoi
Robert välinpitämättömästi, melkein pilkallisesti, mikä vähän kylmäsi
Anteroa, niin ettei hän voinut olla sanomatta:
—Ei kai ole totta, että heille olisi myyty pappilasta viinaa?
—Miksei olisi! Miksei sitä voisi meiltä myydä yhtä hyvin kuin kaikkialta muualtakin?—ja kun hän näki hiukan ihmettelevän ilmeen Anteron kasvoilla:—samahan se on, keitänkö itse viinaa ja myyn sen vai ostaako joku toinen viljani ja myy sen viinana.
—Ei se nyt aivan sama—
—No, mutta ei meitä nyt todellakaan voi syyttää siitä, että humalaiset tappelevat.
—Enhän minä nyt suinkaan sitä—
—Sitäpaitsi, sama se, olkoon miten tahansa, minä en voi sille asialle mitään.
Robert meni, näyttäen kuitenkin jotenkuten epävarmalta ja ikäänkuin vaivautuneelta. Mutta Otto ja vanha mies tepastelivat maantietä taas, yhtämittaa pysähtyen, Otto hihkaisten vastaukseksi sillalta päin kuuluville kirkaisuille.