"Tämä on kurjaa, sankareille arvotonta menoa. Me olemme varastaneet talonpojan tavaran, hänen siitä mitään tietämättä. Semmoista häpeää ei saa meille tapahtua. Palatkaamme takaisin taloon ja antakaamme hänelle tieto siitä, mitä siellä on tapahtunut."
Kaikki panivat vastaan, he tahtoivat takaisin laivaan. Egil asetti simakannunsa maahan. Sitten lähti hän juoksemaan taloa kohti.
Perille tultuaan näki hän palvelijain tulevan keittohuoneesta ja kantavan ruoka-astioita tupaan. Keittohuoneessa näki hän kattiloita kiehumassa suurella tulella. Hän meni sinne.
Suuria halkohirsiä oli vedetty sinne ja tuli oli tehty niinkuin maan tapa oli: hirren toinen pää sytytettiin ja jätettiin palamaan.
Egil tarttui hirteen, meni tuvan luo ja nosti hirren palavan pään räystään tuoheen. Se syttyi heti palamaan.
Vähän matkaa siitä oli halkopino. Hän pinosi halot tuvan oven eteen. Tuli syöpyi pian kattolautoihin.
Miehet, jotka istuivat tuvassa ja joivat, eivät tienneet mitään, ennenkun katto oli ilmitulessa. He hyökkäsivät ovelle. Siitä ei ollut mukava päästä ulos sekä halkojen tähden että sentähden, että Egil vartioi ovea ja tappoi kynnyksellä ja ulkona kaikki, jotka pyrkivät ulos.
Talonpoika kysyi, kuka siellä tulta sillä tavalla hoiti.
"Juuri se hoitaa täällä tällä tavalla tulta, jonka eilen illalla olisit voinut luulla sitä vähimmin tekevän", vastasi Egil. "Eikä sinun tarvitse pyytää minulta kuumempaa kylyä kuin mitä nyt lämmitän. Saaos hyvä löyly palkkioksi siitä pehmeästä vuoteesta, jonka tarjosit minulle ja miehilleni. Olen se sama Egil, jonka kahlehdit ja sidotit paaluun siinä huoneessa, jonka niin huolellisesti lukitsitte. Minä palkitsen vastaanottosi niin hyvin kuin olet ansainnut."
Samassa aikoi talonpoika pujahtaa ulos pimeään Egilin ohitse. Silloin iski Egil hänet hengiltä ja monelle muullekin hän antoi kuoliniskun.