"Sinä pakananmorsian, kunniaton!" Niin Ferla raa'asti huusi, "Sinut vien minä morsiuskammiohon Tai kuololle vihin ma luusi!"
Ja Hildegard-neito nyt raastetaan Alas vankilan komeroihin; — Ovet rautaiset vinkuvat saranoillaan, Ja päivä ei paista noihin.
"Joko kuolet tai olet morsian mun!" Ovi kiinni. Tuska ankee Nyt valtaa neidon kahlehditun Ja hän pyörtyen maahan lankee.
Vaan Ruho, hän vuottavi lähettiään; Hän lähestyy linnaa vähän: "Mitä, linnan pihalla itketään!" — Niin, impeä itketähän.
Heti urhonsa päällikkö kokoon saa Nyt huumeisen-kiirein toimin, Ja rautaportin musertaa Hän vimmaisen leijonan voimin.
Toki Ruhokin taistossa haavoittuu, Mut tuskansa tuimat hän suistaa: Pian vankin' on Ferla ja joukko muu. —- Ruho Hildegardia muistaa.
Måns Ferla nyt viedään kammioon, Johon uhrinsa sulki hän tuonnoin. "Ovi auki!" Vaipuvi permantoon Ruho lannistunein luonnoin.
Sai nähdä hän: Hildegard kaunoinen Tylyn konnan kammoten työtä On jättänyt asunnon maallisen Ja viettävi kuolon jo yötä.
Hänen viimeksi lausuvan kuultu on: "Pyhä oppimme voimaa tuopi. Tääll' että nyt pääsi se voittohon, Se kuolossa lohdun suopi."
Ja urhot haudalla viattoman Siin' omisti uuden uskon. — Ruho liikkui jo porteilla Tuonelan, Näki uuden elämän ruskon.