—Suokaa anteeksi, herra von Döbeln, tämä keskeytys, mutta se on lahja itse kuninkaalta isävainajalleni.
—Anna tänne se!
Ja von Döbeln oikaisee kätensä sitä ottamaan, ja toisella tarttuu hän isoon viiniruukkuun, tyhjentääkseen sen sisällön vanhaan pikariin.
Mutta yht'äkkiä hän kalpenee, pudottaa viiniruukun kädestään, laskee pikarin pöydälle, horjahtaa vähän, painaa kädellään haavoitettuun otsaansa ja vaipuu sanatonna istuimelleen.
Herrat hypähtävät paikoiltaan ja peräytyvät, naiset huudahtavat kuin olisivat he nähneet aaveen, ja kaikki tuijottavat he sanattomina vanhaan pikariin, jossa näkyy suuri, räikeä rako yläreunasta alareunaan.
Milloin oli haljennut Kaarle kuninkaan lahja, sitä ei kukaan tiennyt.
Mutta isänmaan malja jäi sinä iltana juomatta.
Ja kuukauden perästä kulki vihollinen Kymijoen poikki.