—Oletko nähnyt Hermannia?
Se on hänen veljensä ääni, joka kysyy.
—Täällä hän oli juuri vast'ikään, vastaa joku toinen.
—Ka, täällähän sinä oletkin … kuule, sinullahan on meidän avain?
—Menetkö jo pois?
—En minä … vaan Fanny sanoi voivansa pahoin ja pyysi itseään saattamaan … mutta kyllä minä tulen pian takaisin.
Hyvä kaikki! Hän voi pahoin ja tahtoo veljensä saattamaan.
Olisin ehkä ollut »ikuisesti murrettu mies, vain kalpea haamu siitä, mikä muuten olisin ollut», ellei hän olisi minua pelastanut. Sillä seuraavana aamuna sain häneltä oman kirjeeni takaisin ja sen mukana seuraavat rivit: »Kyllä olet sen itsekin huomaava, kun oikein ajattelet, että se, minkä olet tehnyt, on hyvin lapsellista.»
Lapsellista! Minunko rakkauteni, minun suuri ja syvä ja miehekäs rakkauteni—lapsellista? Sillä laillako hän oli kirjeeni käsittänyt?…
Hän säälitti minua.