Missä hän nyt on? Nukkuu tietysti jossain… Ja varmaan valehteli hän puhuessaan tavattavasta tuttavastaan.
Lautakäytävä pudotettiin alas ja luukut suljettiin. Laiva alkoi vetäytyä ulos laiturista. Nyt on jo myöhäistä, vaikka hän tulisikin. Mutta mitäs hän tulisi!… Mutta selkäänsä on hän saava, on saava oikein pohjolaisella mitalla!
Me käännymme jo poistuaksemme.
Mutta silloin alkavat reunimmaiset väkijoukossa kohoilla varpailleen ja huudahdella:
—Myöhästynyt matkustaja! Myöhästynyt matkustaja! Kapteeni! Kapteeni!
Ja todellakin laski Edlundin nurkalta torin halki täyttä karkua ajuri meitä kohti. Rattailla näkyi istuvan mies ja nainen, toinen hattuaan huiskuttaen, toinen huiviaan. Mies oli Matti Kariniemi ja tuo toinen— eräs hänen vanhoja rakkaitaan.
No niin, siinä se nyt on! Nukkuneet liian pitkään! Emmekö olleet sitä arvanneet!
Juoksimme häntä vastaan, mutta hän ei joutanut meitä huomaamaan. Hyppäsi alas rattailta, kaasi pari pikkupoikaa mennessään ja hyökkäsi suoraa päätä laivasillan reunalle, huitoen käsillään ja huutaen:
—Älkää jättäkö! Älkää jättäkö!
Me kaikki muut huusimme hänen mukanaan … kaikki ihmiset rannalla huusivat: