—Kapteeni, kapteeni, odottakaa!
Mutta kapteeni joko ei kuullut tai ei ollut kuulevinaan. Hitaasti, mutta varmasti vetäysi laivan laita ulos laiturista, välimatka oli jo ainakin kolmen sylen levyinen ja hyrskyi kuin koski, koneen lyödessä takaisin.
Matti Kariniemi seisoi rannalla ja oli lakannut huitomasta. Hän ei ymmärtänyt muuta kuin että siinä nyt levenemistään levenee juopa hänen vanhan ja uuden maailmansa välillä, ja jos hän ei nyt mene, niin isonee se iäti ylipääsemättömäksi Atlantiksi. Siihen suistuvat hänen hyvät aikomuksensa, siihen repeävät lupaukset ja vakuutukset, ja hän jää tähän niinkuin ennenkin. Velkamiehet kuin rakkikoirat niskassa … minä päivänä tahansa voidaan pistää velkavankeuteen … toverit ylenkatsovat … ja koko maailma nauraa!
Ja luultavasti oli hänessä tallella vielä viimeinen varasto tuota esi-isiensä kauan kadoksissa ollutta huimuutta, ja luultavasti oli hän vihdoin viimeinkin joutunut siihen tilaan, että hänen luonnonlakien pakosta täytyi toteuttaa »koko programminsa» kerran hänenkin, joka oli vuosikausia vetelehtinyt, puhunut, innostunut ja ilmaan huutanut…
Sillä yht'äkkiä kyyristyi hän kokoon, peräytyi askeleen ja karkasi mereen kädet laivaa kohden ojoina.
Hänen rakkaansa, joka oli seurannut häntä kintereillä, parkaisi surkeasti hänen jälkeensä, muut naiset alkoivat huutaa venhettä, ja laivassa hyökkäsivät kaikki matkustajat samalle puolelle kantta.
—Apua! Apua!—Se hukkuu! Se hukkuu!
Mutta Kariniemi ei ollut hypännyt hukkuakseen. Hän jo pullahti puoliruumiiseeensa vedestä ylös ja sai samassa kiinni köydensilmukasta, joka hänelle laivan kannelta nakattiin. Laivan laitaan ponnistaen kapusi hän sitä myöten peräkannelle, ja viimeisellä välillä auttoivat häntä laivamiehet niskasta, nostaen kuin märkää koiraa suvannosta.
Rannalla räjähdettiin nauramaan ja sitten hurraamaan ja huutamaan »eläköön.» Vettä pois päristellessään näytti hän siellä hetkeksi menevän hämilleen. Mutta sitten hän tointui, juoksi komentokannelle, kokosi viimeiset äänivaransa ja huutaen yli muun metelin:
—Eläköön isänmaa!—johon me kuorossa vastasimme: