—Suokoon Jumala, että äjähtäisimme, sanoi hän, ja minä näin, että toivon kipinä jo kiilti hänen silmässään, kun hän otti hattunsa, heitti hyvästinsä ja lähti.
* * * * *
Katson velvollisuudekseni ilmoittaa, että ystäväni äskettäin on löytänyt onnensa Suomalais-ugrilaisesta Seurasta ja että kihlaus luultavasti piakkoin julaistaan Kansantaloudellisen Yhdistyksen perhepäivällisillä.
LIIAN SUURIA MIEHIÄ.
Suurten miestemme aika on ohitse, ainakin toistaiseksi. Mutta sen sijaan on meillä nyt liian suurten miesten aika.
Mitäkö minä ymmärrän liian suurilla miehillä?
Jokaisella meistä lienee joku tuttava, joka kooltaan on suuri ja liikkeiltään laaja. Kun hän tulee huoneeseen, täytyy hänen kumartua ovessa ja sittenkin hän usein satuttaa otsansa sen kamanaan. Kun hän aikoo istuutua, on pelko tuoleja, jotka natisevat ja välistä särkyvätkin hänen allaan. Jalat ulottuvat istuessa puolilattiaan, ja kaikki niihin kompastuvat. Niin pian kuin hän niitä liikauttaa, kolisevat pöydänjalat ja emäntä pelkää lamppuaan, ja kun hän lähtee pois, lyö hän säännöllisesti päänsä kynttiläkruunuun. Suhteet pienissä, jokapäiväisissä asunnoissa eivät ole hänen mitallaan tehdyt. Ainoastaan silloin, kun pitoja pidämme tai muuten levitteleimme, on tuo suuri sukulaisemme paikallaan.
Suomessa on meillä koko joukko sellaisia liian suuria miehiä. Ne ovat niitä, joihin verratessa maatamme tämä maa näyttää kovin pieneltä ja sen olot kovin ahtailta; ovat niitä, joista miltei ihaillen sanomme: mikä olisikaan hänen tulevaisuutensa ollut, mihin valta-asemaan hän olisikaan voinut kohota, jos olisi syntynyt jossain suuressa sivistysmaassa … sellainen politikko, sellainen valtiollinen nero, sellainen mainio puhuja—Englannissa olisi hänestä tullut ministeri, Ranskassa presidentti, missä muussa maassa tahansa hän olisi eduskunnan etevimpiä miehiä.
Mutta täällä Suomessa, täällä mitättömässä, kaukaisessa Suomessa—ei mitään sellaista ympäristöä, jossa hän voisi edukseen esiintyä. Ja me melkein halveksimme itseämme, että meidän täytyy valjastaa rotuhevonen auran eteen: kytkeä suuri valtiollinen kyky kaikenlaisiin pikkutehtäviin.
Vaan on hänellä nyt sentään hetkensä hänelläkin, ne »suuret hetkensä», jolloin näemme, kuinka suuri hän on, tuo suuri miehemme.