—Mikäpä keino se voisi olla?
—Hän, tuo sinun ihanteesi, jota rakastat…
—Niin teen, rakastan vieläkin, jumaloin.
—Hän on otus.
—Otus?
—Ja sinä olet metsästäjä, joka ajat otusta.
—Mutta en häntä koskaan saavuta … en saa koskaan painaa päätäni hänen rinnoillensa.
—Et saavuta siksi, ettet ole tehnyt niinkuin tekee oikea metsästäjä. Oikea metsästäjä ei milloinkaan tee niinkuin sinä olet tehnyt. Ajettuaan otuksen ylös ei hän lähde hänen perässään karkaamaan, vaan joko odottaa paikoillaan tai lähtee vastuuseen. Tee sinä samoin. Jos tunnen hänet oikein, on hän alkanut kiertokulkunsa uudelleen. Ehkä hän nyt parhaillaan huvittelee Suomalaisessa Seurassa. Elä mene häntä siellä säikyttelemään, vaan mene sinä Keittokouluun. Käyt sitten viikon päivät veistokoulua, niin tulee hän sinua vastaan Raittiusyhdistykseensä. Jatkat matkaasi Eläinsuojelusyhdistykseen tai Kennelklubiin, kumpi enemmän huvittaa, joll'aikaa hän harrastaa naisten tilan parantamista. Epäilemättä hän sieltä piankin muuttaa majaa ja saapuu Filosofiseen Yhdistykseen. Sinä et välitä siitä, vaan loittonet —itse asiassa kuitenkin näin lähenet—ja odotat häntä Matkailijayhdistyksessä, kunnes kuulet hänen siirtyneen Uusfilologiseen Yhdistykseen, jolloin sinä kiireen kautta loikkaat Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran kuukausikokoukseen tai ajan voittamiseksi Seemiläiseen yhdistykseen … ymmärrätkö tarkoitukseni?
—En vähääkään.
—Mutta onhan se aivan selvä, että teidän, saman ympyrän kehää toinen toisaalta kiertäessänne seurasta seuraan, yhdistyksestä yhdistykseen, kerran luonnonlain välttämättömyydellä täytyy äjähtää yhteen jossain seurassa tai yhdistyksessä.