—Totta se on, minkä olen sanonut, ja nyt saat sanoa hetipaikalla mielesi.
—Ei pidä pilkata köyhän lasta, esteli hän yhä.
—No, se ei ole pilkkaa eikä tyhjää puhetta, kun minä kerran liikkeelle lähden. Sano vain paikalla, paljonko tahdot kihloja … totta se on, sen saat uskoa empimättä.
—Jokohan mahtaisi olla totta.
—Sano, paljonko tahdot kihloja … tai ota tuosta, minkä haluat.
Ja minä väänsin viidensadan markan setelipakan Anna Liisan eteen pöydän nurkalle. Hetken vielä houkuteltuani otti Anna Liisa siitä viisikymmentä markkaa.
—Ota koko satanen! kehoitin minä.
—En ota …. on sitä tässäkin.
—No, kun sillä uskonet…
Ja silloin oli se asia sitä myöten valmis.