—Onhan minulla … on se Anna Liisa Tenhutar, joka toissa vuonna oli valttarilla palveluksessa. Tulit kai sinä sen tuntemaan?
—Lieneehän tuon joskus nähnyt kosken rannalla kävelevän.
—Mitäs arvelet?
—Mahtaisiko tuo huoliakaan?
—Jätätkö asian minun varaani?
—Saanenhan tuon jättää, sanoi seppä, ja silloin se oli asia sitä myöten valmis.
Tämä oli kesällä heinänteon aikaan. Oli minulla sitten syksymmällä käyntiä toisella puolen pitäjää, missä Anna Liisalla oli asuinpaikkansa ja jossa oleskeli sukulaistensa luona itsemiehinään pienessä kamarissa kankaita kutoen ja käsitöitä tehden.
Ajoin Anna Liisan asuinpaikalle, ja lieneekö siellä arvattu asiani, kun paikalla käskettiin kamariin ja pantiin pannu tulelle.
Kun oli kahvit ryypätty ja minä pääsin jäämään kahden kesken tytön kanssa, niin haastoin heti, missä hommissa olin ajamassa.
—Hupatahan pois! sanoi Anna Liisa eikä ollut uskovinaan.