—No se on varma. Olen minä siksi vanha mies … minä olen jo viisikymmentä vuotta kirjoittanut muistiin jäiden lähdön ja laivain tulon ja tiedän, että kymmenen vuotta sitten oli niinikään tällaista tuulematonta ilmaa eivätkä laivat päässeet tulemaan, ennenkuin jäät tuohon märkänivät paikoilleen. Ja sen minä olen sanonut ja sanon vieläkin, ettei laivain tulosta vielä viikon päiviin ole puhettakaan.
—Ei vielä viikon päiviin puhettakaan! Sjeh! Olkoot aikansa, tottapahan lähtevät.
Ja kaikki menivät kotiinsa vesipuodin luota ja päättivät olla odottamatta. Mutta kotona olivat herrat hermostuneita rouvilleen ja tarkastelivat otsa rypyssä ruokapöytää. Rouvat taas riitelivät pienimmistäkin asioista piioilleen ja nämä taas vuorostaan lapsille, jotka aina olivat jaloissa. Ei huvittanut ihmisiä enää niin joka päivä käydä limonaadipuodillakaan, ja ne, jotka eivät muuten tahtoneet saada aikaansa kulumaan, makasivat pitkään aamusella, panivat levolle iltasilla varhain ja nukkuivat päivällisunta ainakin tuntia kauemmin kuin muuten oli tavallista.
* * * * *
Mutta eräänä päivänä, kun päivällinen juuri oli syöty ja paperossit hampaissa heittäytty ruokalepoa loikomaan, kun rouvat veivät hopealusikoita kaappiin ja kun piiat parhaillaan astioita peseksivät,— niin silloin yht'äkkiä kajahti kautta koko kaupungin kiihkeä huuto:
—Nyt ne tulee! Nyt ne tulee!
Jo oli samanlainen huuto muutamia kertoja ennenkin kuulunut, sillä rannassa asusti talven yli pari pienoista »pakettia», jotka siellä sulan tultua häärivät edestakaisin ja viheltelivät. Ja näiden huutoa oli ensin luultu suurten laivojen huudoksi ja alettu hypätä rantaan. Mutta kun erehdys huomattiin, käännyttiin puolitiestä takaisin, oltiin vihaisia ja päätettiin olla toista kertaa uskomatta.
Mutta nyt kajahti sama huuto kadulta sellaisella vakaumuksen voimalla ja kuului miltei epätoivon parahdukselta, niinkuin olisi tulipaloa ilmoitettu, ettei ollut epäilemistäkään siitä, että suuret laivat ne siellä nyt tulevat ja että nyt ne siellä vihdoinkin tulevat.
—Nyt ne tulee! Nyt ne tulee! hihkaistiin erään ikkunan alla.
—Tornin maalari sanoi…! huusi jo sama ääni toisen ikkunan luona.