Siellä se on pantu siemen itämään Sydänmaankylän kansakoulunkin perustamiseksi. Ensin se on tipahtanut muutamain älykkäimpien isäntien mieleen. Ne ovat vieneet aatteen omalle kylälleen ja alkaneet sitä varovaisesti ensin tupakkapuheina, sitten kylänkokouksissa istutella laajemmalle. Se on juurtunut ja tehnyt tainta, eikä aikaakaan, niin on tullut joka tilaisuudessa pohdittavaksi kysymykseksi kysymys oman koulun perustamisesta tuonne etäiseen kylään, joka suurten selkäin ja hankalain matkain takana on niin kaukana muusta maailmasta.
Ja talven ja kevään kuluessa on asia ehtinyt niin pitkälle, että eräänä kesäkuun sunnuntaina on kirkkokuulutuksella kutsuttu kokous kyläkunnan suurimpaan savupirttiin, jossa aiotaan lopullisesti päättää koulun perustamisesta ja Sydänmaan perukan erottamisesta omaksi koulupiiriksi.
Pahainkin taipalien takaa on sinne tullut väkeä kuin lukusille. Miehet istuvat etupuolella tupaa, naiset karsinassa. Väkeä on porstuassa, seinämillä ja aitovarsillakin. Hiljainen hyrinä kuuluu kaikkialta, ja pikkupojat ovat ruvenneet pirtin takana kesantopellolla palloa lyömään. Kirkonkylän opettaja on kutsuttu kokousta avaamaan ja puhetta johtamaan. Hän tulee porstuanpohjakamarista, menee väkijoukon keskitse ja asettuu pitkän pöydän päähän istumaan.
Hän pitää puheen sivistyksestä ja sen tarpeellisuudesta, esittää niitä etuja, joita kansakoulu voi tuottaa, selittää, mitä varten nyt ollaan koolla, ja kysyy lopuksi, ollaanko yksimielisiä siitä, että kansakoulu on Sydänmaankylään perustettava.
—Sitähän tässä on tuumattu ja sinnepäinhän ne mielet tuntuvat olevan käännyksissä, virkkaa johtavista miehistä muuan.
—Milläs varoilla ne huoneet rakennetaan ja opettaja palkataan? kuului ääni miesjoukosta.
—Valtio antaa palkanapua, ja loput pitäisi saada kyläkunnasta kokoon, vastasi puheenjohtaja.
—Minä annan huoneeni, sanoo koulupuuhan varsinainen alkuunpanija. Tulkoot aluksi tähän minun pirttiini lukemaan. Ja on tässä tilaa opettajankin asua, kun muut panette osaltanne palkan apua.
Siinä syntyi pieni kilpailu kuin huutokaupassa, jossa miehet toinen toistaan kiihoittelevat:
—Minä annan häkin heiniä, kun itse hankkinee lehmän!