—Minulta saa kesälaitumen.
—Kun se hänelle kelvannee, niin hakatkoon meidän maalle kasken!
—Eiköhän suostuttaisi siihenkin, että saisi kantaa kapan talosta ja kaksi parhaasta?
—Ja mökkiläisiltä puolen kappaa kultakin … vai mitä ne miehet arvelevat?
—Jaksaneehan tuon puolen kappaa!
—Mistäs pannaan peltomaata? kysyy puheenjohtaja. Pitäisihän olla sitäkin.
—Onhan niitä kenttiä kuokkia!
—Kyllä kai tuo nyt miehissä yksi pelto kuokittaneen!
Ja kun pieni rahasumma sitten vielä on luvattu jokaiselta itseään elättävältä hengeltä, niin ovat palkkaehdot sillä lailla päätetyt. Opettaja kirjoittaa kunkin lupaukset muistiin, ja nyt ei puutu muuta kuin nimet alle.
Miehet astuvat yksitellen esille panemaan puumerkkinsä yhteiseen sitoumukseen. Harvat osaavat nimeänsä kirjoittaa, kaikki eivät taida piirtää puumerkkiäänkään, mutta sen sijaan he panevat »kaksi sormea kirjan päälle» kuin valaa tehdessään tuomarin pöydän ääressä ja pitävät niitä siinä sen aikaa, kun opettaja heidän puolestaan kirjoittaa. Se on juhlallinen toimitus, eikä kuulu hiiskaustakaan syrjäisten suusta sill'aikaa kun sitä kestää.