—Sillä on siis vielä neitseellisyytensä tallella, niin sanoakseni.
—Se on päätetty, sanoin minä, ja luin hänelle rahat kouraan.
—Kauniit kihlakalut, sanoi hän katsellessaan uusia sadan markan seteleitä. Säälittää niinkuin isää, jolta menee hyvä tyttö miehelään. Mutta minä toivon, että pitelet häntä hyvästi, niinkuin hän ansaitseekin.
Ja hän kutsui minut huoneeseen, ja konjakkareissa ja selttereissä joimme me »Tiiran» maljan emmekä puhuneet muusta kuin purjehduksesta.
* * * * *
Joka iltapäivä alkoi minulla nyt olla asiaa niemen nenään. Jäätä myöten sinne mennessäni näin jo kaukaa »Tiirani» keikottavan teloillaan, keveänä ja kokettina. Ja saavuttuani luo koettelin minä, olivatko tuet hyvästi paikoillaan, ja jos oli satanut lunta yöllä, pyyhin sen huolellisesti pois. Jos ei ollut aikaa mennä luoksi saakka, kävin kuitenkin laivarannassa, jonne paistoi purteni valkea laita ja sen punainen pohja.
En kielläkään, että tunteeni ja mielialani olivat melkein samat kuin jos olisin ollut kihloissa enkä saanut nähdä morsiantani muuta kuin kerran päivässä. Palatessani hänen luotaan ei ollut halua mennä heti kohta kotiinkaan, ja niin melkein säännöllisesti poikettiin Seurahuoneelle. Minun piti saada puhua hänestä jollekulle, joka käsittäisi tunteeni. Ja niin minä tulin yht'äkkiä hyväksi ystäväksi erään konttoristin kanssa, jota ennen olin vain ohimennen tervehtinyt, mutta jolla oli purjevenhe hänelläkin, lähinnä paras minun venheeni jälkeen. Hän ei sitä kieltänytkään, hän myönsi sen mielellään, ja minä tarjosin hänelle tuutingeita ja paraina päivinä seksankin. Niinkuin muut puhuvat morsiamistaan, niin puhuimme me pursistamme.
Eivät olleet jäät vielä lähteneet, kun minä ryhdyin maalaamaan »Tiiraani». Monet suloisen lämpimät toukokuun päivät kuukin minä sen ympärillä helteisessä paisteessa, nauttien maalin hajusta, petäjikön tuoksusta ja pyrähtelevien kesälintujen liverryksistä. Västäräkit keikkuivat rantakivillä, hypähtelivät kovalla keväisellä jäällä ja uskalsivat joskus tulla kiikkumaan ihan pääni päälle, halkaisijapuomin nokkaan.
Vihdoin oli hän valmiiksi siveltynä sekä sisästä että ulkoa. Viheriänmusta laitamaali välkkyi tuoreeltaan kuin pehmoinen sametti, sisus oli tammenvärinen ja ympärille oli kuin kaulukseksi vedetty kullankeltainen raide. Minä loittonin hänen luotaan, katselin kuin sulhanen uutta vaatteusta, jonka hän on lahjoittanut lemmitylleen. Mielestäni se sopi hyvin, ja varsinkin olin tyytyväinen siitä, että se sopi muidenkin mielestä, jotka kutsuin katsomaan.
Taitavasti ja joka puolelta varoen irroitettiin hänet maasta. Pyöriviltä teloiltaan herkästi liukuen hupsahti hän ensin perälleen, ajoi edestään ison laineen ja ryyppäsi laidan yli vähän vettä sisäänsä. Mutta sitten kohosi hän tasapainonsa jälleen ja juoksi joukeana kuin musta kenokaula joutsen nuoraa myöten luokseni takaisin rantaan.