Erään metsätien suussa poikkesi hän maantieltä ja lauloi mennessään:
»Mene sinä sinne, minä menen tänne, meillä on oma temme, kumpainenkin oman kullan kotihimme viemme.»
Oli häntä kuin kaipaus, kun hänen äänensä vähitellen lakkasi kuulumasta metsän peitosta.
Meihin tuli omituinen lapsellinen mielentila. Minusta me emme olleet ollenkaan niinkuin sulhanen ja morsian, me olimme kuin kaksi leikkitoveria. Ehkä siihen vaikutti ympäristön talvinen, kylmä puhtaus, ehkä myöskin se, että pelkäsin sinun rupeavan vanhaa kotiasi ikävöimään. Minä tahdoin siirtää sinut sieltä niin vähitellen, niin huomaamattasi, ettet tietäisikään muuttaneesi toisesta elämästä aivan toiseen. Ja me yhä ajoimme eteenpäin samalla tavalla kuin niin usein ennenkin kihlauksemme aikana olimme huviksemme retkeilleet kuutamoisina iltoina.
Metsä rupesi harvenemaan, alkoi tulla taloisia taipalia, ensin pienoisia mökkejä, sitten suurempia kartanoita. Kaikissa niissä vielä nukuttiin, sillä oli keskiyö. Oltiin minun pitäjässäni, nämä olivat nyt minulle tuttuja ja rakkaita paikkoja. Osasin ummessa silmin jokaisen matkan käänteen ja tien mutkan. Minä näyttelin ja nimittelin niitä sinulle, minä sanoin, minkä talon halli tuo on, joka tuolta loitompaa meille haukahtelee. Annoin hevosen puhaltaa täyteen juoksuun, pian tuli näkyviin kirkko, pitäjän makasiini ja pappila, jonka pihan läpi me hurahutimme alas jäälle.
Siitä me sitten ajoimme järven yli toiselle rannalle yhteistä kotiamme kohti.
—Näetkö tuolla, tuolla se on, missä on iso pykälä metsässä taivasta vasten, vaikka ei vielä näy huoneita. Tällä järvellä me ensi kesänä yhdessä purjehdimme … olen sitä niin kauan haaveksinut ja toivonut … minulla on aivan uusi sievä purjevenhe… Miksi olet noin vaiti? Sano, mitä sinä nyt ajattelet…
—Sitä minä ajattelen, että olen niin onnellinen kuin vain voin olla…
Ja minä, kuinka olin minäkin onnellinen ja varma siitä, että aina tulen olemaan! Ja sinä vielä lisäsit onneani sanoessasi:
—Kuinka soma tämä järvi, miten kaunis se mahtaa olla kesällä! Kuinka hyvin tulen täällä viihtymään!